Array

Kaikki alkoi siitä, kun tapasin risteilyllä erään todella mukavan ja ihanan tytön. Juttelimme, tanssimme, suutelimmekin. Tunteet astuivat omalta osaltani kuvioon heti seuraavana päivänä, ja ne olivat erilaiset kuin koskaan ennen - kaipuu oli aitoa. Tapaamisemme ja tutustumisemme jälkeen mikään ei ole ollut enää ennallaan...

Noin viikkoon en ole jaksanut panostaa täysillä yo-kirjoituksiin - olen ajatellut vain tuota tyttöä. Noin viikkoon en ole tehnyt juuri muuta kuin kuunnellut iskelmiä ja rakkauslauluja - ajatellen tuota tyttöä. Jopa syöminen on jäänyt, koska ruoka ei vain yksinkertaisesti ole maistunut.

Kaksi päivää risteilyn jälkeen kulutin aprikoimiseen, ottaisinko häneen yhteyttä. Otinhan minä. Tekstiviestitse. Olin ymmärtävinäni, että hänelläkin olisi ollut jonkinlaisia tunteita minua kohtaan, siispä rohkaistuin ja pyysin häntä kävelylle. Ei lähtenyt. Ilmoitti vain laivalla olleen hauskaa, mutta elämäntilanne ei sallisi mitään sen vakavempaa... Sääli, sillä hän on pienen elämäni ensimmäinen oikea, intohimoinen rakkauteni.

Päätimme juttumme muutamaan tekstiviestiin, joista sain sen käsityksen, että tyttö olisi vielä halukas kuitenkin jatkamaan joskus tulevaisuudessa siitä mihin jäimme - kunhan vain saa ajatuksensa ensin kasaan.

Tässä vaiheessa varmaan moni luulee, että se oli siinä. Ehei, ei suinkaan! Totta puhuakseni muutama kuukausi sitten tekemääni treffipalvelun profiiliin oli yllätyksekseni tullut pari yhteydenottoa, joku oli siis kiinnostunut minusta... Ennen kuin olin saanut treffipyyntööni vastauksen tältä laivatytöltä, minä ikään kuin oletin, että tämä oli nyt sitten tässä: Ajattelin treffien olleen jo niin varma tapaus, ettei olisi syytä antaa netin kautta yhteyttä ottavien ymmärtää turhaan väärin. Siispä vastasin heille, etten olekaan mitään vakavampaa etsimässä, koska se ei yksinkertaisesti sovi elämäntilanteeseeni... Ironista. Täysin samat sanat kuin tältä ihanaakin ihanammalta tytöltä.

Nyt viimeistään tuntuu siltä, että olen pilannut kaiken tässä elämässä. Tuskin on mahdollista, että nämä nettideittailijat enää olisivat kiinnostuneita... Tuskin on mahdollista, että tämä nimenomainen tyttö enää ottaa yhteyttä... Mahdollista ei myöskään ole unohtaa tuota tiettyä naisihmistä, niin julmetun tyhmältä kuin se kuulostaakin. Asiaa mutkistaa kaiken kukkuraksi vieläpä se, etten päässyt kertomaan tunteistani ollenkaan tälle tytölle, sillä en saanut siihen tilaisuutta... Soittaminen nyt viimeiseksi tulisi mieleeni.

Miksi tämän on oltava niin vaikeaa? Mitä tein väärin?